USKONNOLLISUUS
Kristinusko tuli Suomeen 1100-luvulla ja alkuperäinen muinaisusko kiellettiin. Aluksi kirkko oli katolilainen, mutta 1500-luvulla sen tilalle tuli protestanttinen luterilainen uskonto. Idästä Venäjältä Suomeen on tullut ortodoksinen (kreikkalais-katolinen) uskonto. Suuri osa suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon, pieni vähemmistö ortodoksiseen. Luterilaisessa kirkossa nainen voi toimia pappina, mutta ortodoksisessa ei.
Molemmilla kirkoilla on virallinen asema Suomessa ja Suomen laissa. Lain mukaan myös muiden uskontojen harjoittamiseen on oikeus. Vuodesta 1923 Suomessa on ollut uskonnonvapauslaki; uskonnon voi valita vapaasti, mutta voi myös olla kuulumatta mihinkään kirkkoon. Koulussa on oman uskonnon opetusta, kirkkoon kuulumattomalle opetetaan sen sijaan elämänkatsomustietoa.
Suuri osa suomalaisista kuuluu kirkkoon, mutta uskonto ei ole kaikille kovin tärkeä. Suomi on varsin maallistunut yhteiskunta. Kirkkoon kuuluva voi järjestää häät ja hautajaiset kirkossa, ihmiset käyvät ehkä joulukirkossa, mutta arkielämässä uskonnolla ei ole sijaa. Uskonnollisten juhlapäivien merkitys on ehkä unohtunut tai niitä vietetään tavallisina maallisina juhlina.
Ennen lapsen ensimmäinen kosketus uskontoon ja kirkkoon oli kaste, jossa pappi kastaa lapsen eli ottaa kirkon jäseneksi ja antaa hänelle nimen. Kirkkoon kuulumattomat vanhemmat voivat nykyään järjestää nimijuhlan. Rippikoulun, jossa nuori ennen siirtyi lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi, käy edelleen moni nuori. Sen rinnalle on tullut prometheus-leiri, jossa käsitellään ilman uskonnollista näkökulmaa samanlaisia moraalisia ja filosofisia ajatuksia kuin rippikoulussakin. Moni nuori haaveilee häistä vanhassa romanttisessa kirkossa, vaikka ei yhdistä hääjuhlaa uskontoon.
Uskonto, usko tai uskonnottomuus, on suomalaiselle herkästi yksityisasia, josta ei haluta puhua muiden kanssa.
